sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Ylipolvensaappaat ja neulemekko - Over the knee boots and sweater dress...






Nyt mekkona ylipolvensaappaiden kanssa.

Aika monikäyttöinen neule, eikö? Minusta juurikin nämä moneen asuun käyvät neuleet ovat mitä parhaimpia hankintoja.

Nämä retrot ylipolvensaappaatkin on nähty jo monessa postauksessa. Uusille lukijoille kerrottakoon että nämä saappaat ovat ihan oikeasti 80-luvulta. Olen vaan säästänyt niitä kaapissa ja käytän aina silloin tällöin. Näin se muoti vaan toistaa itseään tietynlaisessa kierrossa. Saa nähdä mikä päivä ne sanovat työsuhteensa irti, mutta siihen saakka saavat olla käytössä. Taitaa kylläkin olla aika käyttää ne suutarilla puolipohjattavana. Mitähän suutari sanoo kun kerron että juu, pitäisi puolipohjata nämä 30 vuotta vanhat saappaat??? Saappaat ovat vanhemmat kuin useimmat mun kollegoista töissä. Heheh...
Onneksi meidän vakisuutari ei ole ihan nuori itsekään.


Monen muun naisen tapaan karsastan viimeiseen saakka sukkiksia, varsinkin niitä sellaisia tavallisia ihon värisiä.  Neuleen pituus ja pitkät saappaat onneksi lämmittävät ilman sukkiksiakin. Minusta parempi näin. Tulee ahdistava jos pitää kesken päivää kiskoa valuvia sukkiksia.

Mekosta tulee tämän talven lemppari. Superhyvä mekkona vaikka sunnuntaibrunssille tai illanistujaisiin ja arkena farkkujen ja leggareiden kanssa.
Ihan nappiostos. Tykkään.

Kaunista syksyistä sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle<3




Same sweater dress/tunic. Now used as a dress with over the knee boots.
How about that? I love these multipurpose items. You can easily dress them up or down.

This is a perfect dress and boots for a sunday brunch or evening at friends. I love the simpleness of this outfit. And the best part? No need for pantyhose. Boots and long dress keep you warm.

Enjoy your sunday<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)