sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Muistatteko vielä viikon taakse? - Do you remember last week?...





Ei ollut lunta maassa täällä etelässä, oli vaan vähän kuuraa. Ei ollut lunta eikä -29 astetta pakkasta. Tämä viikonloppu on mennyt muissa puuhissa kuin asukuvissa, siksi piinaan teitä vielä lumettomilla kuvilla viikon takaa. Meillä ainakin lumi alkoi sataa maanantaina iltapäivällä ja sitten sitä tulikin läpi yön ja koko tiistain.

Sitten tulivat paukkupakkaset, huh. Perjantaina tuolla Porvoon suunnassa ajellessamme auton mittari näytti -27 -29 astetta pakkasta. Tykkään talvesta, mutta joskus pakkasta on pikkusen liikaa minunkin makuuni. Asukuvat jäivät ottamatta, kamerakaan ei nimittäin välttämättä tykkää tuollaisesta pakkasesta ja pakkasukko näyttää pakkasukolta...:))

Viikko sitten oli muuttanut asumaan uuteen siniseen neulepuseroon. Kovin tummaa ovat olleet silloin asuvalinnat. Välillä tykästyn tummiin sävyihin ja pysyttelen niissä jonkun aikaa. Sitten tulee taas lumi ja valo ja ehkä tällä viikolla voisi etsiä jotain ihanaa vaaleaa välillä päälle.



Kuinka teidän pakkasviikkonne on sujunut? Täällä se meni kaikkea vähän ylimääräistäkin puuhastellessa ja ehkä pakkanenkin syö vähän energiaa, sillä muutamana iltana kotiin päästyäni makoilin rättiväsyneenä sohvalla ja tuijottelin ikkunasta ulos. Ei nukuttanut, mutta veto oli aivan hukassa. Ihan kuin joku olisi ensin vieterin virittänyt ja sitten siitä olisivat kierroksen loppuneet...

Huomiseksi on kaiketi luvattu lähes pluskelejä, voi huoletta etsiä taas vähän kevyempääkin päälle.

Lauantailinkkikin jäi tältä viikolta väliin, mutta palataan siihen taas viikon päästä.

Ihanaa ja leppoisaa sunnuntai-iltaa<3


Minä taidan vähän vielä silittää ja valmistautua huomenna alkavaan työviikkoon




Untill monday evening we didnt have any snow here in Southern Finland, just little bit frost. The winter suddenly came between monday and tuesday. We had more than our share of snow and then after that we had around -19 all the way to -29 degree celsius, so there is no new outfit pics from last week. Pics above are from week ago Sunday before winter started with its full fierce force.

Lately my outfits have been somewhat dark colored, lets see if this new snow and light that we have now inspire towards lighter colors?

Enjoy your Sunday lovelies<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)