keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Ostoksilla omassa komerossa - Shopping in my own closet...









Aika monta kertaa on tullut käytettyä tuota samaa otsikkoa. Edelleen se vaan parhaiten kuvaa sitä että joskus sitä tekee superkivoja löytöjä omista komeroistaan kun siivoaa. Kevään aikana paitapusero-osastolla on käynyt hirvittävä pöllytys. Sulovilenin tavoin olin säästänyt sinne aivan järkyttäviä vanhoja lemppareita, jotka eivät ole enää mahtuneet päälle pitkään aikaan tai joista aikakin on ajanut jo ohi. Ne päätyivät suoraan roskikseen tai sitten UFF:n laatikkoon. Yksi myyntikelpoinen taisi löytyä.








Sen sijaan tein pari kivaa löytöä käyttöön. Molemmat paitapuseroita vailla napistusta edessä eli pään yli pujotettavia. Molemmissa on vähän pitsikoristetta, toinen on tämä luonnonvalkoinen, joka nyt pääsi käyttöön kun olen etsinyt vähän vaihtelua tämän beigen neuletakin kanssa. Se sai armon jäädä vaikka onkin tekokuitua. Toinen on puhtaanvalkoinen puuvillapusero, jossa myöskin pitsiä olkapäissä. Vaikka tämä muoti on jo mennyt kauan aikaa sitten, tulin näistä löydöistä aika onnelliseksi kun käyvät kivasta vaihtelusta myös ilman neuletta.
Jännä miten pitkän tauon jälkeen näitä postauksia nyt pukkaa lähes päivittäin, kyllä se tästä taas rauhoittuu kun niska sallii vähän enemmän pihatöitä ja muita hommia.

Löytyyko siellä ruudun toisella puolella joskus komeroista yllätyksiä?



I was decluttering my shirt closet and did find couple of old jewels there. Both blouses without buttons, this one is off white and the other is just white. Im kinda having fun with this lace on them and I think they are going to be worn a lot this Spring. With knits and without knits. Sometimes you really really need to look through your closet before going outside to shop. There is nothing better than shopping in your own closet and sparing the money....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit viestin...:)