tiistai 8. elokuuta 2017

Erilainen kesä - A different kind of Summer...









Tämä kesä on ollut monella tapaa erilainen kuin kesät yleensä. Kun on viettänyt käytännössä koko kesän töissä ja aloittanut loman nyt vasta elokuussa, tuntuu että mihin ihmeeseen se kesä oikein humpsahtikaan. Täällä sisämaassa se on kyllä mennyt vähän sadetta pidellessä... 

Ja erilaisissa kesävaatteissa. Tänä kesänä hellevaatteet ovat saaneet väistyä vähän lämpimämpien kesävaatteiden kuten tämän vanhan liukuvärjätyn neuletunikan tieltä. Hellevaatetta on tarvinnut ihan vaan muutamana päivänä. Niin vähän etten ole oikeastaan talven jälkeen sijoittanut niitä käyttökaappiin lainkaan, vaan lähinnä muutamaan pinoon, joita siirtelen huoneesta toiseen sitä mukaa kuin ovat tiellä. Monet kesähousutkin pinossa ja olen ajatellutkin että karsin niistä osan kun ei kerran ole kelejä, niin ei ole. Säästän vain todennäköisimmin ensi kesänä käytettävät. Mekkoa olen tainnut käyttää kaksi kertaa tänä kesänä. Kesämekkojakin on siihen nähden aika monta, osa lähtee kiertoon, ehkäpä se houkuttaa lämmintä säätä. Murphyn lain mukaanhan se saapuu sitten kun ei ole mitään päälle laitettavaa...:)) 

Saaristossa ja jopa Helsingissä missä äitini asuu sen verran rannalla että merituulet ovat puhaltaneet sadepilvet sisämaahan on ollut varmasti aurinkoisempi kesä. Tänä kesänä olen kieltämättä ollut "saaristolaisille" hieman kateellinen hienoista aurinkoisista päivistä. Viime viikonloppunakin kun kävimme stadissa, oli siellä aurinkoinen keli, vaikka meillä kotona satoi koko päivän. 










Kävin eilen illalla kameran muistikorttia läpi pakosta kun sieltä loppui jo tila. Ja olihan sinne sentään tallentunut jotain hienoja kuviakin. Näemmä kukkaset ja onnelliset eläimet ovat olleet aiheena kesän aikana. Sateesta huolimatta monet kukkaset ovat viihtyneet hyvin. Hellehattukin on ollut jonkun kerran sentään käytössä. 

Nyt on onneksi loma ja tänään aurinkoinen päivä. Vasta alkaa eilisen sateen jäljiltä vähän kuivumaan, minä aion muuttaa tämän perheen pihalle täksi päiväksi ja alkaa pihan kunnostuksen ja nautiskella auringosta. Maalla asumisessa on se hyvä puoli ettei tarvitse lähteä minnekään päästääkseen mökille. Kaikki on tuossa heti kun oven avaa.
(Ne tekemättömät pihahommatkin...). Siltikin oma piha on se paikka jossa sielu lepää, minun sielunmaisemani.

Joko siellä ruudun toisella puolella kesälomat on vietetty? 
Minä lomailen vielä muutaman viikon yksikseni täällä. Hovikuvaajakaan ei ole lomalla nyt samaan aikaan. 

Kivaa ja aurinkoista tiistaita<3 





This summer feels different. Being on vacation this late makes me wonder where have most of the summer allready gone? You dont actually notice that when you are working in full that time flyes. Days just go By... 

Now being on vacation I noticed that this summer was actually quite cold. I have summer clothes in piles here and there waiting for judgement what to do with them. Save or recycle? Last couple of summers have bee so cold that you dont need actual summer clothes at all. Warm knitted tunic with white jeans has been on of my favourite go-to outfit. Long sleeves and all... 

Summer dresses I have worn maybe twice this summer. Whats the use of having 10 dresses if you dont ever use them? Im strongly thinking of recycling half of them. 

Last night I was finally forced to empty the memory card from the camera and I noticed that my main photo objectives this summer have been flower and my cats and dogs... Strange that flowers blossom even in colder whether... 

Today is a Sunny day, Im moving myself and dogs to the yard for the whole day and Im going to enjoy the last of the sun beams that shine today...

Enjoy your Day<3 


2 kommenttia:

  1. On tainnut säiden herra antaa sitä sadetta ihan joka puolelle maata - tosin välillä eri aikoihin;)
    Ihanaa lomaa ja elokuuta, Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady<3 Onneksi loma on aina loma, satoi tai paistoi... Eikä aika tule pitkäksi vaikka sataisikin, olisi vaan kiva päästä kanttarellimetsään ja mustikkaan vähän kuivemmalla kelillä. Märkänä ei oikein voi marjoja ja sieniä poimia. Aurinkoista elokuuta myös sinne<3 Toivottavasti saamme nauttia auringosta ennen talvea!

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)